Onnenlinnut, tähdenlennot

Muistot ja musiikki. Ne liittyvät toisiinsa niin monin tavoin. Musiikki voi esimerkiksi palauttaa mieleen jonkin tapahtuman tai tunnetilan, ihmisen, paikan tai elämyksen. Yleensä musiikin kautta kerrotaan jokin tarina, mutta tällä kertaa elämämme tositarinoiden kautta mielessäni alkoiva soida liikuttavat laulut lapsuuteni ajoilta..

"Kerrohan, isä oi, onko pyöreä maa
Eikö onnensa lintua myös kiinni saa*
Miksi taivas niin kaunis ja siintävä on
Sano, ootko sä toisinaan myös onneton?

Kerrohan, missä aurinko nukkua saa
Onko tuutuna sen meri, taivas vai maa
Miksi pääse en lintujen luo lentämään
Miksi kyyneleet nuo, isä, silmissäs nään?"

Äiti nukkuu syvää unta. Taaperosta ja vauvasta huolehtiminen, tupatyöt ja navetta; päivä on ollut uuvuttava ja lepo tarpeen. Kunpa vauva antaisi tänä yönä nukkua.

On vielä talvi ja yö pimeä. Kaminassa on tuli, joka loimuaa huoneeseen hieman valoa samalla, kun pitää sen lämpimänä. Koko perhe nukkuu samassa huoneessa. Isän itse tekemän parisängyn pääpuoli nojaa kukkatapettiseen seinään. Huoneen nurkassa, lähellä tuvan ovea, on oma pikku vuode taaperolle. Sängyn vieressä tuolien päälle nostettuna on vielä yksi nukkumapaikka: vauvan peti sijattuna tukevaan pahvilaatikkoon, siihen, jossa vauvaperheeseen saapuva äitiyspakkaus kotiin toimitetaan. Se on ihan sievä, vaikka onkin vain pahvilaatikko: pehmustettu, kauniisti verhoiltu ja suloisin petivaattein varusteltu. Se on vauvalle oikein hyvä.

Ei – vauva ei itke, mutta jostakin syystä äiti havahtuu. Hän ei ole ihan varma siitä, onko oikeasti hereillä, koska ei ole mitään syytä olla. Herätyskellon viisareista ei saa selvää pimeässä, mutta ei se vielä ole soinut. Taapero tuhisee rauhallisena vuoteessaan, eikä vauvakaan huuda nälkää. Äiti yrittää terästää näköään pimeään huoneeseen samalla, kun kuuntelee ympäröiviä ääniä. Tulen vaimea humina, kaminan pieniä, metallisia napsahduksia. Ulkona ei ole niin kova pakkanen, että talon nurkat paukahtelisivat. Ulkoa ei kuulu yhtään mitään.

Kun silmät vihdoin tottuvat hämärään, näkee hän vierellään maailman suurimman rakkauden. Vauva on sittenkin ollut jotakin vailla. Isä on siihen havahtunut, mutta antanut äidin nukkua. Onko antanut vauvalle tutin tai ehkä vaihtanut kuiviin, sitä äiti ei tiedä. Mutta nyt, nyt hän erottaa isän hahmon pimeyden keskellä. Isä istuu sängyn laidalla vauvan koppa – se pahvilaatikko – polviensa päällä. Isän silmät eivät jaksa pysyä auki ja pää välillä nuokahtaa. Mutta jalat keinuttavat vauvaa kopassaan hiljaa puolelta toiselle, puolelta toiselle. Hiljainen hyräily säestää keinuttelua, kunnes vaimenee hetkiseksi pään nuokahtaessa seuraavan kerran.

Äiti hymyilee pimeydessä, hipaisee keveästi rakkaansa selkää ja kääntää kylkeään. Silmät voi rauhassa sulkea ja nähdä unta onnen linnuista. Aamuun on vielä tovi.

"Pienoinen, kerron sen: niin on pyöreä maa
Onnen linnunkin kyllä sä voit saavuttaa
Siksi taivas on kaunis ja siintävä niin,
ettei lintusi joutua voi kadoksiin

Mutta aurinko ei nuku vaipuessaan*
Tietä kuulle ja tähdille antaa se vaan
Ja jos lentää sä voisit, ei lintuja ois
Kyyneleittä en sanojas kuunnella vois."

"Jos on maa aivan niin kuin on palloni mun
Kierrän sen, onnen tuon sitten syliisi sun"
"Pienoinen, sitä ei löydä kulkiessaan
Kerran luoksesi lintuna lentää se vaan"

"Missä sen pesä on, kunhan neuvoisit sen
Syliis toisin ja pois sitä päästäisi en"
"Pienoinen: se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin kun sinut mä sain"

---------------------------

"Aja hiljaa isi nyt vain
Niin sitten illalla leikitään
Aja hiljaa isi nyt vain,
Niin mä kiltisti myös odottamaan jään

Isin töihin on mentävä autollaan
Mä ikkunaan jään aamulla katsomaan
Mä vilkutan, ja äitikin vilkuttaa
Hyvän matkan toivotuksen isi näin saa."

Ikkunan eteen illalla vedettyjen verhojen väliin jääneestä raosta näkyy, että ulkona on jo vaaleaa. Siitä tietää, että on aamu. Aamulla noustaan vuoteesta, pukeudutaan ja päivä alkaa. Isi ja äiti ovat nousseet. Taapero kapuaa sängystään vaaleat kiharat pörröllään.

Kammarin ja tuvan väliselle kynnykselle on hauska seisahtaa; metallinen, uritettu kynnyslista tuntuu jalkapohjassa hassulta, vähän viileältä ja samalla karhealta, mutta se kutittaa. Siinä kynnyksellä pysähtyessään voi pitää toisella kädellä kiinni ovenpielestä ja toisella hieraista unihiekat silmistä. Silloin näkee kirkkaammasti.

Tuvan verhot ovat auki ja kevään valo leikkii lautalattialla. Raidalliset räsymatot lepäävät siististi oiottuina niin, että niiden pitkät sivut seuraavat lattialaudoitusta. Päivän mittaan ne tulevat taas saamaan pienistä – ja isoista – askelista liikaa vauhtia, joten illalla äiti joutuu jälleen oikaisemaan matot niiden lepoasentoon. Niin on aamuun hauskempi herätä.

Keittiön hellassa on tulet ja aamupuuro valmistumassa. Lapsen nenään tuntuu kahvin tuoksu, ehkä isin punaisesta, vähän kuhmuraisesta termospullosta. Tuvan pöydällä on myös leipää ja voita sekä lihaa, joista isille tehdään eväät mukaan töihin. Ihmiset häärivät hetken: äiti kattaa nopsasti pöytään puurolautaset ja lusikat ja käväisee vielä hakemassa maitokannun kellarista. Joku nostaa lapsen penkille pöydän ääreen, äiti tai mummo varmaan, lapsi ei ennätä havainnoimaan. Päästään syömään. Hyvää.

Pieni massu on nopeasti täynnä. Mummo pyyhkäisee lapsen valkeat maitoviikset essunsa helmaan samalla, kun äiti pakkaa isin eväitä reppuun. Isi pukee päälleen metsälle tuoksuvat ulkovaatteet ja sujauttaa repun selkäänsä. Oven edessä tyttönen halaa isiä polvesta, kun ei muualle yllä. Pitää päästää irti, kun isi vetää uunin kupeessa kuivuneet saappaat jalkoihinsa. Vielä hän antaa äidille ihan pikkuisen suukon ja nopean halauksen, sitten tuvan ovi painuu kiinni.

Äiti koppaa tytön nopeasti vasemmalle käsivarrelleen ja siirtyy muutamalla askeleella pihatien puoleisen ikkunan ääreen. Tyttö tietää, että kohta isi sujahtaisi ikkunan ohitse viininpunaisella, pärisevällä moottoripyörällään, mutta se hetki on melkein kuin tähdenlento, kirkas ja nopea. Isin oikea, ruskeaan nahkarukkaseen sujautettu käsi nousee morjestamaan, hän vilkaisee ikkunaan ja hänen kasvoillaan on hymy, jonka ehtii nähdä, jos uskoo tähdenlentojen taikaan. Kun näkee tähdenlennon, voi toivoa. Mutta ensin vilkutetaan. Käsi pystyyn. Päivä on alkanut.

"Ja illoin, kun isin taas nähdä saan
Mä kiipeän polvelle istumaan
Ja kyselen, mitä isi nyt tuonut on
Isin tasku aina on niin arvaamaton
Aja hiljaa isi nyt vain

Niin sitten illalla leikitään
Aja hiljaa isi nyt vain
Niin mä kiltisti myös odottamaan jään

Aja hiljaa isi nyt vain
Niin sitten illalla leikitään
Aja hiljaa isi nyt vain
Niin mä kiltisti myös odottamaan jään
Niin mä kiltisti myös odottamaan jään

Aja varovasti, isi."

Lainaukset lauluista Isä ja lapsi (sanat Markku Johansson) sekä Aja hiljaa, isi (sanat Saukki)

Palautelomakkeella voit kertoa halutessasi yksityisesti, mitä mietteitä juttu herätti. Facebook- tunnuksilla lisätty kommentti näkyy muille Facebook-käyttäjille omalla Facebook-nimelläsi.