Minun elämäni oliivipuut

Melkein tarkalleen kymmenen vuotta sitten, 24. lokakuuta vuonna 2012, olen laatinut seuraavan tekstin Nazim Hikmetin ajatelman pohjalta Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen lyhytterapiatutkimuksen harjoitteena. Samat ajatukset allekirjoitan tänäkin päivänä.

"Suhtaudu elämään vakavasti, niin vakavasti, että vielä seitsemänkymmentävuotiaana voisit istuttaa oliivipuun, et jättääksesi sen jälkeesi, vaan koska elät, koska elämä on sinulle kallis." - Nazim Hikmet

Ensimmäinen oliivipuuni. Se kasvaa syntymäkotini pihassa, näkyvällä paikalla, varreltaan hieman kuhmuraisena, mutta oksistoltaan tiheänä ja vahvana. Se on jo vanha, koska istutin sen lapsena.

Sen istutin, kun ymmärsin, että tämä koti ja nämä ihmiset tässä, niissä ovat elämäni juuret, alku ja perusta, joka tulee kantamaan minua koko elämäni ajan. Tämä koti, vaatimaton mutta oma, ei synny seinistä, katosta ja lattioista, vaan ihmisistä, heistä jotka välittävät minusta, jotka ovat kanssani samaa lihaa ja verta. Nämä ihmiset ovat omat ihmiseni, läheiseni ja rakkaani, jotka kulkevat sydämessäni minne menenkin. Elämä - ja perhe - on minulle kallis.

Toinen oliivipuuni. Sen juuret ovat syvässä ja runko on luja, mutta oksat, ne huojuvat joskus kun tuulee. Elämä on lahja ja siksi kovin kallisarvoinen. Tämän puun sadon haluan antaa takaisin Luojalleni, jolta elämänlahjan sain. Luojani, varjelethan minua tuulilta, jotka riipivät puutani ja katkovat sen oksia. Sinulle haluan antaa puuni parasta satoa.

Kolmas oliivipuuni. Aikuisen elämäni alkutaipaleella istutettu. Se kasvaa suuressa saviruukussa ja kulkee arjessa mukanani. Kohtuullisen kokoisena, mutta säännöllisen satoisana se muistuttaa minua siitä, että minun ei omassa elämässäni tarvitse tavoitella kuuta ja tähtiä. Tulen toimeen ja olen onnellinen, kun elän aineellisesti kohtuudessa, mutta henkisesti rikkaana.

Neljäs oliivipuuni. Se kukkii ja kukoistaa, kun vaalin sitä. Jos löisin sen laimin, se kuihtuisi ja kuolisi nopeasti eikä enää antaisi satoa. Miksi hoivata sitä, kuihtuuhan se kuitenkin ennemmin tai myöhemmin? Niin, miksi? Kukoistava puu on toki kaunis katsoa, mutta sen tuottama sato on vielä arvokkaampi. Hoidettuna, ravittuna ja rakastettuna tämä puuni, tämä aikuinen ruumiini, säilyy satoisana ja tuottoisana.

Viides. Suuri ja tuuhea. Sen lähellä on turvallinen ja rauhallinen paikka. Sen oksilla on sija, jota myrskytuulet eivät saavuta. Sen rakensimme yhdessä Rakkaani kanssa, se on meidän yhteisen elämämme oliivipuu, yhteisen elämämme kallisarvoinen aarre.

Kuudes puu. Sen saamme istuttaa yhdessä rakkaiden lainalapsiemme kanssa. Kastelemme sitä, leikkaamme sen oksia, keräämme sen satoa yhdessä näiden lähellämme olevien pienten kanssa, ja elämä on meille kaikille kallis.

Seitsemäs oliivipuuni. Se ei huoju eikä kaadu. Ystäväni löytävät sen juurelta suojaa oman elämänsä myrskyissä. Varjelen heidän salaisuuksiaan, samalla yrittäen oman puuni hedelmillä vahvistaa heitä kestämään omia myrskyjään.

Kahdeksas oliivipuuni. Sen istutin vielä viimeiseksi, kun etsin elämääni viisautta. Näin puuni kasvavan pienestä taimesta. Toisinaan sen sato oli runsas ja riittoisa, joinakin kausina vaatimattomampi. Mutta puu kasvoi vahvaksi ja sitkeäksi. Välillä syysmyrskyt sitä riipivät, toisinaan tuholaisetkin yrittivät iskeä siihen. Joskus aurinko korvensi liikaa, toisinaan lumi painoi sen oksia. Mutta puu kesti, ja oli karuudessaankin kaunis. Onpa puuni lehdetön tai lehtevä, hedelmätön tai satoisa: elämä on minulle kallis.

Palautelomakkeella voit kertoa halutessasi yksityisesti, mitä mietteitä juttu herätti. Alla lisätty Facebook-kommentti on aina julkinen.