Kalamiehen elämä

Kirjoitettu talvella 2010 appeani Ahtia muistellessa..

Kaipa hän kalasteli jo poikasena. Torpparin poika, kesäisessä Hämeessä, kotopirtti kalaisan järven rannalla. Mitäpä poikanen muuta.

Työtä on toki paljon. Isän, äidin ja sisarusten leipä tulee maasta, omaksi lunastetun torpan kivisistä pelloista ja muutamista elikoista. Jo poikasena työt kutsuvat, on paimentamista, kylvämistä, heinän tekoa. Rakennuksiakin pitää kunnostaa. Mutta kun hetki koittaa, poutaisen kesäpäivän varhainen hetki, kun maa on vielä kostea ja yön usvan viimeiset liepeet riippuvat niityn yllä, silloin poikanen kipaisee paljain varpain alas rantaan ja narraa ongellaan särkiä ja ahvenia.

Pojasta mieheksi - ja sotamieheksi

Poika on täyttänyt neljätoista vuotta, kun hänen isänsä sairastuu ja kuolee. Pojasta tulee nyt isäntä taloon, vastuu maanviljelemisestä siirtyy hänen harteilleen, vielä nuorukaisen. Onkivapa melkein unohtuu rantapusikkoon. Silloin tällöin sentään kissalle pikkukalaa käy hän ongellaan pyytämässä.

Mutta talvi-iltaisin on iltapuhteilla aikaa. Puhdetöinä syntyy kanaverkosta katiskoita. Myös kalaverkkoja hän opettelee kutomaan ja pauloittamaan. Alapaulan painot syntyvät tuohirullista, joiden sisään hän käärii pieniä kiviä.

Verkkokalastus käy talvellakin. Lyhyenä päiväsydämenä ehtii kelkkoineen kävellä lumiselle selälle, hakata tuuralla jäähän hyvän kokoiset avannot, puhdistaa avannot jäästä ja sohjosta ja uittaa verkon jään alle avantojen väliin pitkän uittosalon ja narun avulla. Tuuheat havut merkkaavat avannon paikat, parin kolmen päivän päästä voi käydä kokemassa pyydykset. Yläpaulasta tuntee saaliin potkut jo paljon ennen kuin kala tulee näkyville. Joskus hauet ovat sotkeneet verkon niin, että se on nostettava kokonaan takaisin jäälle ja selvitettävä ennen sen uittamista kohmeisin käsin takaisin jään alla uinuvaan vaitonaiseen veteen.

Sota katkaisee nuorukaisen rauhallisen elon kotitilalla, järven rannalla. Sodassa kuluu monta vuotta siellä jossakin, sodassa menee myös terveys. Haavoittuessaan nuorukainen saa pysyviä vammoja, mutta selviää hengissä.

Juhannusaamuina auringonnousuun

Sodan jälkeen elämä on erilaista. Tarvikkeista on pulaa, ja miehistä. Leivän jatketta on haettava maanviljelyn lisäksi metsätöistä ja puutavaran ajosta hevosella. Suosta raivataan lisää peltoa. Nuorukainen perustaa oman perheen saman järven rannalta olevan naapurin reippaan tyttären kanssa - tottunut tuo on verkkojakin soutamaan. Kalastamalla saadaan särvintä nuoren perheen ruokapöytään, verkot, katiskat ja iskukoukut ovat ahkerassa käytössä, kesät talvet.

Vuoden vierivät työntäyteisinä. Luonnon kiertokulun seuraaminen muodostuu tärkeäksi osaksi elämää - kylvöjen ja sadonkorjuun onnistuminen riippuu siitä. Jäiden lähtö on keväisin tärkeä hetki. Sitä odotetaan ja siitä iloitsevat ihmiset sekä karja, joka pääsee pian parsistaan kesälaitumille. Vuonna 1955 nuori isäntä alkaa merkitä vuosittain järven avautumispäivän mustakantiseen vihkoon. Hän säilyttää vihkoa komeron ylähyllyllä.

Kotijärven kalapaikat alkavat olla kovin tuttuja. Varhaiset soutumatkat pyydyksille aamuisin auringon noustessa, ennen päivän askareita, ovat virkistyksen ja ilon hetkiä. Luonnon merkit kertovat tarkalleen hauen ja lahnan keväiset kutuajat, ja saaliit ovat runsaita. Lahnoja savustetaan, hauesta keitetään perunoiden ja sipulin kanssa maukasta soppaa. Ahvenista tulee herkkua, kun ne paistetaan pannulla voissa. Juhannuksena keitetään pikkukaloista nuotiolla rantakalaa ja valvotaan juhannusaamuna auringonnousuun.

Elämän kiertokulkua

Perhe kasvaa, ja pian omat lapsetkin jo varttuvat aikuisiksi ja lähtevät maailmalle, kuka minnekin. Kesäisin kuitenkin palailevat maisemiin perheinensä. Pappa saa opettaa tyttären pojatkin narraamaan kaloja, aluksi nuoresta haapa- tai pihlajapuusta itse tehdyillä onkivavoilla, myöhemmin virveleillä ja muilla ostovälineillä. Pojat venyttävät askeleitaan papan jalanjälkiin, kun kipuavat kesäilloin onget olallaan peräkanaa talolle johtavaa polkua ylös rannasta. Kalansaalis polskii papan käsivarrella vettä täynnä olevassa sangossa, ja perkuuvälineet otetaan esiin navetan karjakeittiöstä. Itse pyydetty kuuluu myös itse perata.

Vähitellen poikien askel pitenee, papan lyhenee. Selkä painuu kumaraan ja hiukset harmaantuvat. 72 vuotta täytettyään saa pappa keväällä iskun vasten kasvoja: lääkäri toteaa vakavan sairauden ja arvioi jäljellä olevaksi elinajaksi enintään puoli vuotta.

Sinä kesänä kalastelu ei niin kovin paljon jaksa kiinnostaa.

Sairautta aletaan kuitenkin hoitaa. Puoli vuotta menee, menee vuosikin, ja elämä jatkuu. Koittaa uusi kevät, jäät lähtevät ja pappa merkitsee taas jäidenlähdön mustakantiseen vihkoonsa. Kutuaikaan käy pappa laskemassa lahnaverkot tuttuun syvänteeseen. Lahnaa ei ole koskaan ennen tullut niin paljon kuin sinä keväänä.

Tyynet kesäaamut houkuttelevat papan yhä uudelleen järvelle. Usein hän käy siellä itsekseen, mutta joskus soutumiehenä on puoliso, omat lapset tai lapsenlapset. Tieto parhaista kalapaikoista siirtyy näin hiljakseen seuraaville sukupolville.

Viisitoista vuotta, viisitoista kevättä, viisitoista hauen ja lahnan kutua, viisitoista kaunista kesää. Talvikalastus jää vähitellen, mutta aina kevään koittaessa, jäiden lähdettyä, palaa pappa rakkaille kalavesilleen kuin muuttolintu.

Viimeinen kesä

Talvi 2009 on kuudestoista talvi sairastumisesta. Tänä talvena papan kunto heikkenee. Sairaus leviää ja aiheuttaa kovia kipuja. Pappa on väsynyt. Epäilee, jaksaako enää kesällä maalle ollenkaan. Mutta kevään koittaessa vointi odottamatta kohenee. Jäät lähtevät, ja pappa palaa kotiin, omaan tupaan, rakkaalle rannalle.

Alkuun hän pyytää poikaa tueksi kävellessään lyhyin askelin alas rantaan, ja soutumieheksi kun käy katsomassa katiskat. Myöhemmin kesällä herään eräänä varhaisena aamuna airojen kolahduksiin. Tänään pappa onkin jaksanut tyynelle järvelle itsekseen, kalastuksen ilo ja jännitys juuri tämän aamun saaliista on voimistanut häntä. Näin käy kesän mittaan vielä monta kertaa.

Koko hyvän kesän jaksaa pappa olla maalla, iloita auringon valosta ja lämmöstä, vapaan veden laineista ja rehevästä luonnosta. Jos ei jonakin päivänä itse jaksa rantaan saakka, niin istuu kuistilla odottamassa, kun poika käy katiskoilla. Saaliin perkaamisessa ja ruoaksi valmistamisessa saavat myös lapset auttaa. Vahvat lääkkeet vievät ruokahalua, mutta tuoretta kalaa, vastapyydettyä, syö mielellään.

Syksy tuo koleat tuulet, eikä järvelle enää jaksa. Kesäaika päättyy lokakuussa, sumuisena sunnuntaina. Yöllä pappa on kivuissaan valvonut, mutta aamulla kyselee, joko järvi on jäässä. Sitten hän nukahtaa.

Hautajaisten jälkeen marraskuussa löydän mustakantisen vihkon komeron ylähyllyltä. Jäiden lähtöpäivät ovat siihen kirjattuina yli 50 vuoden ajalta.

Ensi keväänä odotamme taas jäiden lähtöä ja kirjaamme päivämäärän vuorostamme mustakantiseen vihkoon.

----------------------
PS. Paras kalastusvinkki, jonka jutun päähenkilö antoi viimeisenä kesänään pojalleen ja miniälleen - tämän jutun kirjoittajalle - on: "Laskekaa se verkko mieluiten sinne kalojen etupuolelle". Kyllä kalamies tietää!

Palautelomakkeella voit kertoa halutessasi yksityisesti, mitä mietteitä juttu herätti. Alla lisätty Facebook-kommentti on aina julkinen.