Juureni kuvissa

Joskus voi juuriaan etsiä vaikkapa vanhoista valokuva-albumeista.

Isäni ja äitini hääkuva. Isän katse on totinen, muttei vähääkään pelokas. Hän katsoo suoraan ja luottavaisesti eteenpäin, kuin tulevaisuuteen. Asento kertoo kuitenkin läsnäolosta tässä hetkessä: jalat tukevasti maassa, suoraselkäisenä ja lähellä. Tietoisena ja onnellisena siitä, mitä meillä on juuri nyt, kun tulevaisuus on vielä tuntematon.

Toisaalla rennosti raitapaidassa, paljain varpain. Läheisyydestä lämpimänä, hiukan ilkikurisena rakkaudesta. Pienenä suurten tunteiden keskellä, suurena sylinä sille pienelle perhoselle, joka on levittämäisillään siipensä. Tähän saareen on tultu Tehinselän terävää aallokkoa vastaan soutaen, lujin ja varmoin aironvedoin, mutta karulla kalliolla istuessa vahvakin on hellä, kun sylissä on perhonen.

Esikoisen jokeltelusta hurmautunut, hymyilevä isä istuu perhekuvassa sängyn laidalla eteenpäin kumartuneena. Asento on suojeleva, mutta innostunut: tässä lapsessa on uusi sukupolvi. Tämä talo tällä uudella kotiseudulla saa ensimmäisen paljasjalkaisen asukkaansa, joka tulee kutsumaan tätä tilaa synnyinkodikseen. Kun lapsi oppii sanomaan "koti", ei se enää tule tarkoittamaan sitä vanhaa paikkaa, jonka isä lapsuuden perheensä kanssa oli joutunut jättämään. Nyt koti on tässä vaatimattomassa, kolmen sukupolven asumassa talossa, ja rikkaus on omassa perheessä - vaimossa ja lapsissa.

Jospa näistä vanhoista valokuvista voisikin lukea kuvissa olevien ajatukset!

Tämän opin, kun katsoin isäni kuvia:

Ole läsnä ja katso eteenpäin. Et voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta taakse jäänyttä tai eilistä et saa takaisin. Tee suuret päätöksesi harkiten, ja kulje oma tiesi niihin luottaen.

Ole vahva, ole hellä. Älä sulje tunteita; ei ole vaarallista näyttää herkkyyttä eikä ole heikkoutta tunnustaa rakkautta. Olet turvallinen, kun olet rehellinen.

Juuret ne ovat ihmiselläkin, ja johonkin pitää juurtua. Elämä voi kuitenkin mennä toisin kuin luulet tai toivot. Joskus joutuu upottamaan juurensa uuteen paikkaan, uusiin ihmisiin, uuteen elämään. Jalat maassa - maadoitettuna. Onko kaikesta menneestä - eletystä, koetusta, saavutetusta, menetetystä - repäistävä itsensä irti, katkaistava juuret, unohdettava se, mitä ei enää takaisin saa?

Juureni ovat ravinneet minut, kasvattaneet minut, kurottaneet oksani valoon, elämään ja täyteen mittaani. Ne ovat muovanneet arvoni, unelmani, tarpeeni, tavoitteeni. Minuuteni ei olisi omani ilman juuriani. En eläisi ilman niitä. Missä juureni imevätkään vettä tänään, sillä sammutan elämänjanoni huomenna, missä olenkaan.

En voi tietää, mitä kaikkea isäni olisi minulle opettanut, jos meillä olisi ollut se yhteinen elämämme, mikä isälle ja tyttärelle kuuluu. Isä menehtyi tapaturmaisesti ollessani vain viiden kuukauden ikäinen. Jotakin juuristani katosi ja puuttui siitä lähtien. Se, mitä jäi jäljelle, oli kuitenkin hyvää ja elinvoimaista. Siksi en tiennyt pitkään aikaan, mikä oli se, mikä puuttui ja se, mitä kaipasin.

Isäni juuret. Hänen elämänsä, kokemuksensa, saavutuksensa, menetyksensä. Hänen arvonsa, unelmansa, haaveensa, tavoitteensa. Hänen opetuksensa. Kun osa juurista kuolee, osa oksista kuihtuu.

Tänään avasin vanhan albumin ja katsoin tarkkaan kuvia isästäni. Näin hän minua opetti, näin ravitsi oksiani.