Erästä toista vanhaa tekstiä etsiessäni törmäsin tähän jo unohtamaani tarinaan, jonka olen kirjoittanut todella kauan sitten. Ehkäpä tämäkin katsoo ansaitsevansa tulla julki, vaikka vähän omituinen onkin. 

Kauas pilvet karkaavat

Punertavanhehkuisella taivaalla purjehtivat pilvet luoteeseen. Luoteeseen purjehtivat pilvet ja punertavanhehkuinen taivas; pitääpä vielä puita hellavalkeaa varten ennen pimeätä.

Liinan peittämällä pöydällä raksuttaa kello iltapäivää, joulukuista keskiviikkoa. Hiljaa astuu harmaapäinen nainen oven suuhun, sitoo liinan hiustensa peitteeksi, pukee rukkaset käsiinsä ja tarttuu piikkipäiseen keppiin. Hellapuita varten ottaa hän eteisestä telineen, sen jonka mies on tässä pirtissä nikkaroinut, "naisen käteen käypäsen", sanoi itse, hyvä mies. Kauan on aikaa jo siitäkin, kun tuohon hukkui, rantaveteen. Hukkui, vaikka oli ikänsä kalalla käynyt, ikänsä jäitten lähtöä arvuutellut. Pilkkinyt oli ja jäänkin alle verkkoja laskenut, saaliin perkasi valmiiksi jo rannassa. Kelpo mies. Kevätjäihin hukkui, huhtikuussa rantaveteen.

Rapulle pitäisi hiekkaa, ja pihamaalle. Jäinen on musta maa, vaikka joulu jo tulossa. Näytti lumen marraskuussa, sitten suli pois ja unhotti. Ei tule valkeata joulua, vaan mistäpä sitä tietää. Punertavanhehkuinen on taivas tänäänkin ollut, ja tuuli luoteeseen. Mistäpä sitä osaisi varmaksi sanoa.

Pihlajan latvuksissakin vielä marjoja, tilhet niitä sieltä napsivat. Laudalla käy tinttejä ja keltasirkkuja, punatulkkuja. Siemenkuoret pudottelevat alas jäiselle pihamaalle, tuulen vietäviksi. Joskus erehtyy viereisestä kuusikosta orava liiterin katolle, tupsukorva. Ei sentään lintulaudalle tule.

Jänikset kyllä tulevat vaikka akkunan alle, omenapuun juurelle. Viime talvena, lumisena, söivät useamman oksankarhan, nytkin ovat jo puun alla näyttäytyneet. Milläpä niiltä puunsa suojaisi, vanhan paksuvartisen omenapuun. Jos on lumitalvi, syövät oksatkin. Ja mitä tuossa vanhassa rangassa enää varjelemista, syököön jänikset lumitalvena tai lumettomana, syököön. Ovatpahan vanhan ilona akkunan alla, vikkelät.

Sisäpuolella liinan peittämällä pöydällä kello raksuttaa jo hämärtyvää iltapäivää. Vielä hehkuu hellan lämpö kotoisaan pirttiin.

Naapurin isännälle pitääkin vielä saapassukat jouluksi, pitkävartiset ja lämpimät. Suuren avun keväällä antoi sahansa kanssa, pieni talven hellapuut valmiiksi. Ei nousisi kirves enää harmaapään kädessä, vaikka vielä nousi joku talvi sitten. Nyt ovat rukkasten suojaamat koukkusormet hauraat ja voimattomat. Ei kirves enää nousisi. Hyvän avun antoi naapuri, teki kovan työn. Jos vielä jouluksi ne villasukat.

Piikkipäiseen keppiin nojaten oikaisee nainen vartensa, nostaa taakan telineessään ja yrittää kynnyksen yli. Teline on laskettava ensin yli ulkopuolelle, sitten astuttava itse perässä. Liiterin ovi pönkkään, jos sitä lunta kuitenkin, ettei sisälle tuiskuttele.

Pihlajan ja kuusikon välistä pirtti pilkottaa, sekin miehen omin käsin rakentama. Alhaalta rannasta katsottuna on kuin mikäkin piilopirtti mäen syrjässä. Täältä käsin näkyisi koko komeus, jos ei niin pian ilta pimenisi. Eipä tullut pihavaloakaan laitettua, kun taivas vielä punaa hehkui puumatkalle lähtiessä. Tuttuhan tämä polku on pihamaan poikki, tuhansien kertojen tuttu.

Kovasti ovat linnut tänään laudalla vierailleet. Aamulla pitäisi taas siemeniä. Jos toisen talinpalasenkin ripustaisi, eivät niin keskenään kärhämöisi nuo herkuttelijat. Niinpä pitääkin, toinen talinpala ja lisää siemeniä. Kohta kai viimeisetkin pihlajanmarjat puista, mitähän tilhille sitten.

Jäinen on pimeä pihamaa. Ei lumen valoa, eikä pirtin lämpöä, ei nukkavierun villatakin liepeistäkään juuri apua tässä pakkasenhajuisen tuulen hujossa. Pilvenrepaleet viilettävät pimeällä taivaalla luoteeseen aivan kuin punertavanhehkuisella hetki sitten, nyt sen näkee vain sinne tänne syttyvien tähtien vilkuttelusta. Tähtikirkas taivas ja pilvenrepaleita, kylmänä hujottaa tuuli. Pitäisi sitä hiekkaa pihamaalle.

Pirtissä hellan hehku hiipuu, seinähirret narahtelevat. Kello raksuttaa liinan peittämällä pöydällä, viisarit hehkuvat vihreinä pimeässä. Ikkunaruudussa rapsahtelee omenapuun oksa. Ei näy jäniksiä, ei oravia. Yötaivaalle syttyvät miljoonat tähdet. Pilvenrepaleet ovat menneet luoteeseen, tuuli tyyntymässä.

Jäisellä pihamaalla hiljaisuus.